Etelä-Savo on kiinnostunut venäläisinvestoinneista
Arvioi uutiset:
ääntä:  
186
30.07.2021 в 15:32



Venäjän kaupallinen edustaja Suomessa Anton Loginov kävi työvierailulla Etelä-Savossa ja tapasi Savollinnan kaupunginjohtajan Janne Laineen

Suomen osapuoli korosti neuvottelussa olevansa kiinnostunut houkuttelemaan alueelle venäläisyrityksiä. Janne Laine esitti idean järjestää syys-lokakuussa alueen yrityksille pyöreän pöydän kaupallisen edustajan kanssa liikesuhteiden ja tuotantoyhteistyön kehittämiseksi.

Pankkiongelma on yhä suurin este investointeja pohtiville venäläisyrityksille. Kaupungin hallinto antaa apua siitä kärsineille yrityksille ja ylläpitää säännöllistä keskustelua pankkien kanssa.

Kaupallinen edustaja Anton Loginov seikkaperäisesti käsitteli pankkiasiaa Argus Spectrin toimitusjohtaja Mihail Levchukin kanssa. Kaupallinen edustusto on vuodesta 2018 lähtien tukenut yrityksen investointihanketta, tähän mennessä palohälytys-, varoitus- ja paikannusjärjestelmien tuotantoon on sijoitettu noin 3 miljoonaa euron. Vuonna 2021 viennin arvon arvioidaan nousevan kahteen miljoonaan euroon ja vuonna 2022 viiteen miljoonaan euroon.

Tuotteita toimitetaan haastaville markkinoille Isoon-Britanniaan, Arabiemiirikuntiin, Intiaan ja Australiaan.

Parhaillan Argus-Spectrin tytäryritys Asi Oy Ltd kohtaa vakavia ongelmia, jotka liittyvät pankkipalveluihin.

16.07.2021 OP konserni sulki yrityksen pankkitilin, sen jälkeen 19.07.2021 DanskeBank blokkasi rahansiirrot. Tämä tilanne aiheuttaa yritykselle maineriskejä ja rajoittaa liiketoiminnan kehittämismahdollisuuksia. Tällä hetkellä maksuliikenne hoituu venäläisten pankkien kautta. Venäjän kaupallinen edustusto ja Savonlinnan kaupunki puolestaan ovat aktiivisesti mukana ratkaisemassa ongelmaa käymällä neuvotteluja valtion viranomaisten, pankkien ja yritysyhdistysten kanssa.

Asia nostetaan esille syyskuulle suunnitellussa pankkiseminaarissa, jota valmistetaan kaupallisen edustuston aktiivisella tuella.